55. Syvemmälle

Kohtaus I

Henkilö A saa sähköpostiviestin.

A. Voi helvetti.

(lukee edelleen)

A. Voi helvetin, helvetti!
A. Kuunteles tätä.
 "Virasto on saanut vakuuttavaa näyttöä yritysten syyllistymisestä kiellettyyn valtakunnalliseen hinta- ja tarjousyhteistyöhön sekä markkinoiden jakamiseen ainakin vuosina 1994-2002. Asfalttiliiton katsotaan syyllistyneen kiellettyyn tietojenvaihtoon vuonna 1997." 

B.  Mistä sä puhut?

A. Asfalttikartellista! Ne on pyörittäneet kartellia melkein vuosikymmenen. Miten tää voi olla mahdollista?
"Yhteiskunnallisten vaikutusten kannalta kartellin tekee erityisen haitalliseksi se, että asfalttityöt ovat suurelta osin julkisia valtion ja kuntien hankintoja. Jakaminen on tapahtunut sekä urakkamäärien, asiakkaiden että maantieteellisten alueiden perusteella"
Ihan käsittämätöntä.

A. Muistatko mitä urakoita meillä on ollut ja kenen kanssa?

B. Ei kai niitä kukaan ulkoa muista. Sieltä ne koneelta löytyy.

A.  On ne pojat nyt sopan itselleen keitelleet. Siellä kaverit on kohta keskenään entisiä kavereita.

B. Täällä ne on.  NAPA ysineljä ja ysiviis, Joukahainen ysikuus ja sit kakstuhatta ja siitä eteenpäin ja siinä välillä Hessun firma.

A. Mä soitan nyt Hessulle ja kyselen vähän.


Kohtaus II


C. Henrik Bo

A. Terve Hessu, mitä kuuluu?

C. Ai Tapsa terveterve! Töitä riittää vaikka kuulit varmaan jo uusimmat tuulet?

A. Kyllä on uskomaton juttu! Noin pitkään ja koko maassa.

C. Sepä se. Nyt ymmärtää miten Artollakin bisnekset vaan hyytyi ja lopulta kävi miten kävi, Joukahainen tuli ja otti.

A. No ei sulle ole tullut ehdotuksia?

C. Mä olen vaan tällainen pikkuinen pelinappula, ei musta ole ollut niille kisaajaksi. Ja hyvä näin. Millon sulle muuten sopisi käydä kattomassa Liituvaaran katuja? Siellä on pari kohtaa jotka olisi hyvä sopia etukäteen miten edetään. Käviskö heti aamusta?

 

28. Kosketus

Keskikesän sää yllätti mereltä saapuvalla kylmällä tuulella. Ulkona pitkät hiukset pyörähtivät silmille ja siitä taas sivulle. Pusakka oli liian ohut ja viima läpäisi helposti kevyen vaatetuksen. Mutta hän oli siinä. Saapunut katsomaan minua satojen kilometrien päästä. Minua!

Hän oli ottanut minut huomaansa kun muutin parikymppisenä vieraaseen kaupunkiin kauas, kauas kotoa. Hän tiesi etten tiennyt vielä mistään mitään. Näyttämisen halua minulta ei puuttunut. Minä kyllä pärjäisin. Ja pärjäsinhän minä. Mutta miten paljon samalla menetin? Lapsuudenystävien tilalle tulivat vaihtuvat työkaverit. Rakkaita sisaria näin enää muutaman kerran vuodessa. Ja äiti...
Kämpät ja naapurit vaihtuivat.

Mutta hän pysyi kaikki ne vuodet. Ikänsä puolesta hän oli minua kaksikertaa vanhempi. Hän olisi voinut olla minun äitini. Ja jossakin vaiheessa tuntuikin, että tunsin hänet paremmin kuin omani. Hän kertoi, neuvoi ja opasti. Pääsin omaan elämään kiinni.

Kun emme olleet enää päivittäin tekemisissä toistemme kanssa soittelimme toisillemme harvakseltaan. Yhteenkuuluvuuden tunne tuntui häviävän väliltämme vähitellen pois. Hauskuus katosi.

Nyt hän seisoi tuulisessa säässä minun edessäni. Halasin häntä lämpimästi, kuin äitiäni. Nauru ja ilo olivat jälleen läsnä. Riemuissani halasin myös hänen puolisoaan. Hän halasi takaisin. Ja sitten. Se oli hetkessä ohi mutta kaikki sen huomasivat. Irrottautuessani hänestä hän kouraisi vasemmalla  kädellään oikeaa rintaani. Lihakseni silmien ympärillä jännittyivät. Hymyni ei ollut enää aitoa. En tiennyt mitä sanoa.

En sanonut mitään.
Tuntuiko tuuli kylmemmältä kuin hetki sitten? Ehkä kuvittelin kaiken? Ei. Sitä se ei ollut. Muisto kosketuksesta tuntui vieläkin. Kouraisusta.