Jos yhteen hetkeen menneisyydessä voisi tuokioksi palata. Minkä valitsisin. Ehkä haluaisin elää uudestaan kesäisen päivän jolloin itsekin lensin vielä huolettomana linnun lailla.
Haarapääskyt säksättävät ja syöksähtelevät ruokansa perässä. Pesässä odottavat poikaset aivan hiljaa paikoillansa kunnes emo lentää paikalle ja ne aloittavat kiihkeän kilpailun ateriastaan. Ruokaa riittääkin ja nämä poikaset kasvavat vauhdilla lentokykyisiksi. Vaikka pääskyset napsivat hyönteisiä koko päivän, kiusaavat kärpäset, itikat ja paarmat minua tuskastumiseen asti.
Vain evästauko tai tuuli tuo helpotuksen ötököiltä. Kokoonnumme vanhaan heinälatoon päivän pahimman helteen aikaan. Vanha, ajanpatinoima harmaa lato on mukavan viileä metsän keskellä. Sisälle astuessa en muistanutkaan kuinka pieni se oikeasti on.
Äiti on pakannut ruskeaan pajukoriin eväsleipätarvikkeita, kotikaljaa ja päiväkahvit. Lattialle ja ladon takaosaan jäänyttä vanhaa heinää ei ole vielä viety pois ja se pölisee hiukan. Siitä puuttuu uuden kuivaheinän raikkaus ja vihreä väri. Loikoilen sopivan heinäkasan päällä ja syön leipäpalaani. Äidin tekemän rukiisen hapanleipäsiivun päällä on voita ja siivu lauantaimakkaraa. Minun lempileipää ja makkaraa. Makkaraviipaleesta syön ensin pois kovan ulkolaidan, se ei jotenkin kuulu muuten tasaisen pehmeään makkaraan. Se lähtee helposti, kuin makkaranauhana.
Ladon seiniin on puukonkärjellä vuosien saatossa kaiverrettu kahvitauoilla nimikirjaimia ja päivämääriä. Katselen niitä ja kyselen taas keiden kaikkien nimikirjaimia ne ovat jaa kuinka kauan sitten ne on kaiverrettu. "Isä. Ounko minä jo sillon ollu olemassa?" Kyselen päivämääristä. "Miten niin en ou. Minä oun aena ollu?" Kunhan osaan niin isompana aion kaivertaa myös omat nimikirjaimeni sopivaan kohtaan. A.M. Niin siinä lukisi. Ja joku muu ihmettelisi kenen nimikirjamet ne ovat.
Isä vuolee odotellessaan uusia heinäseipään tappeja. Vanha lainnoitesäkki täyttyy uusista tapeista yksi kerrallaan. Kohta minä juoksutan tappeja seivästäjille. En pidä säkistä nousevasta hajusta. Säkki kerää kosteutta sisäänsä ja sieltä nousee sekoitus ummehtunutta puuta ja vanhaa apulantaa. Kun säkki alkaa olla tyhjä, koetan etsiä muuta tekemistä ettei minun tarvitsisi ujuttaa kättä säkin pohjalle.
Me olemme kaikki yhdessä, minä, äiti, isä, siskoni ja veljeni. Pidän näistä kahvitauoista. Tämä on meidän retkeilyä. Kahvi tuoksuu hyvältä termospullosta kaadettuna. Kohta tavarat pakataan takaisin koriin ja lähdemme pellolle. Yritän viivytellä ja pysäyttää ajan kulun. Mutta ei pääskykään voi kesäänsä loputtomiin viettää. Syksyn tullen nekin lentävät pois.
Astun muiden perässä kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti