kappalehet kaunoisiksi:
munasen alainen puoli
alaiseksi maaemäksi,
munasen yläinen puoli
yläiseksi taivahaksi
(Kalevalan 1. runo, säkeet 231–236)
Ennen vanhaan uskottiin, että asioiden hallinta paranee, kun niiden synty tunnetaan.
Toiko haikara minut äidin helmoihin kasvamaan. Sillä tavallako minä olen alkuni saanut. Suuri kokoisen linnun nokassa lennätettynä. Mistä se tiesi juuri meille tulla. Entä jos olen vaihdokas. Jos minut oli määrä viedä aivan toisaalle, vaikka ihan eri valtioon. Oikeasti puhuisin sujuvaa ranskaa ja oikeasti minulla olisi kaksi lasta Johnny Deppin kanssa. Tai jos haikara eksyi räntäsateessa vain vähän ja minä olenkin oikeasti entinen ympäristöministeri ja nyt äitiyslomalla kansanedustajan työstä.
Haikara on kunnioitusta herättävän näköinen lintu punaisine nokkineen. Jos se lennättää vauvoja pesästään asti niin aika pitkä matka minulla on ollut.
Entä jos tähän kätkeytyy heinälatoromantiikkaa. Lato, heiniä, sininen taivas ja kuohuva koski. Pilvet lipuvat sinisellä taivaalla ja koski kuohuu.
Tämän pidemmälle en halua latoon kurkistaa. Haikaratarina ei ehkä olekaan keksitty tiedonhaluisille lapsille vaan aikuisille, jotka eivät halua tietää liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti