21. Toteutumaton unelma

Hän istuu sängyn laidalla ja katsoo itseään peilistä. Hiukset hapsottavat. Hän ei ole vielä jaksanut harjata niitä. Silmien alukset ovat tummat. Niiden ympärillä on pieniä juonteita. Sylissä olevissa käsissä on samoja viivoja. Hän huokaisee hiljaa mielessään. Katsoo sitten jalkojaan. Reisissä on muhkuroita. Hän puristelee niitä ensin varovasti, sitten hieman kovakouraisemmin. Eivät ne siitä muuksi muutu. Hän ei vilkaisekaan enää peiliin vaan nousee ja kävelee vessaan.

Taas se tuttu tunne valtaa hänet. Mieli on levoton. Miten vaikea hänen on unohtaa ajatukset hetkeksi ja olla tyytyväinen edes aamuisin. Juuri aamuisin se kaikki on vaikeinta. Aamuisin hän haluaisi herätä pienen ihmisen vierestä joka on kaikilla jäsenillään vallannut koko pedin. Tai niihin hitaisiin aamuihn, jolloin hän saisi vain olla rinnalla imevän vauvan vierellä.

Mutta sitä aikaa ei enää tule ja hän tietää sen. Hänen kohtu ei enää koskaan kanna lasta. Seuraavaa raskautta on turha odottaa. Käsiä pestessään hän kokoaa ajatuksiaan. Kaikki on hyvin. Hän on saanut enemmän kuin moni. Kodin, puolison ja perheen. Hän käskee itseään unohtamaan jo koko jutun.

Hän kävelee lasten huoneeseen ja kahdet uniset silmät katsovat häneen. Aamut ovat hyviä näinkin. He halaavat häntä kaikella rakkaudellaan ja hänen hänen rinnassaan läikehtii pakahduttava onnen tunne.

.