23. Toisin sanoin

Isosisko herättää minut. "Ala nousta kouluun" hän sanoo. Minä suorastaan pomppaan ylös. Avaan verhot  riuhtaisemalla. Aurinko paistaa kynnetylle pellolle. Se on vielä liian märkä, että sitä voisi vielä karhita. Mutta aamu on kevään paras. Tänään on viimeinen koulupäivä ja kesäloma alkaa aivan kohta.

Otin illalla esille uuden kesämekkoni. Mekko on täynnä pieniä kukkia sinisellä pohjalla. Siihen kuuluu pieni valkea pitsireunainen essu ja valkoiset polvisukat. Se näyttää minusta hieman kansallispuvulta. Mutta miten kaunis se onkaan.

Pyöräilen kouluun siskoni kanssa. Minun ei tarvitsisi sillä saisin kulkea taksikyydilläkin. Minusta on hauskempaa mennä pyörällä, sillä tavalla pääsen nopeammin kotiin. Kevättuuli on vielä viileä eikä ohutkevättakki lämmitä tarpeeksi. Kotona pidin pääni enkä takuulla suostunut laittamaan sukkahousuja jalkoihin. Koululla ollaan kuitenkin sisällä eikä siellä sitten enää palelisi.

Istun yläluokassa alaluokkalaisena eturivissä. Luokka on täynnä oppilaita ja aikuisia. Opettaja on tuonut koivunoksia koristeeksi. Taululle opettaja on kirjoittanut kauniilla käsialalla hyvän kesän toivotukset. Kevätjuhlan aluksi laulamme yhteislaulun. Olemme harjoitelleet sitä niin monta kertaa, että jokainen osaa jokaisen säkeen taatusti ulkoa. Heti alussa on se kohta mitä opettaja varoitti korostamasta, ei saa niistää, pitää hillitä venyttämättä i-kirjainta ja suhistamasta ässää. Yritän laulaa sen kohdan oikein hienosti.

Katselen laulaessani urkuharmonia polkevaa opettajaa, liitutaulua ja mekkoani. Siinä ne kukkaset koristavat joka paikkaa.

22. Kauimpana minusta

Seitsemältä aamulla hän istuu graffitin värisessä puvussa uutuutta kiiltelevän mersun takapenkillä. Hän on jo  vuosia käyttänyt työmatkansa niin kuin huvittaa. Selata päivän uutisia, tarkistaa tulleita viestejä, soittaa ensimmäiset puhelunsa tai joskus seurata vuodenajan vaihtumista moottoritien varrelta. Parhaiten hän huomasi sen silloin kun tie teki mutkan aivan meren rantaan. Syksyn ensimmäiset pakkasaamut olivat hänelle selvä merkki tulevasta. Hän haistoi pelikauden alun, saman innon pelaajissa ja katsojissa, niin kuin ennenkin. Nuorena hän ei tiennyt jääkiekon muodostavan koko hänen elämäänsä. Poikasena hän oli pelannut itsekin mutta huomasi pian ettei ollut kuin korkeintaan keskinkertainen. Raha liikkui muualla kuin hänen luistimissaan.

Hänen elämästään ei ole juhlia puuttunut. Myöhään venyneet kosteat illalliset ovat joskus olleet mukavaa vastapainoa menestyksen eteen tehdylle työlle. Aina kun hän ehti, hän kiiti itsekin pelikentälle. Siellä hän oli kuka tahansa muukin. Häntä taklattiin ja hän antoi samalla mitalla takaisin. Pukuhuoneen penkillä hän unohti kaiken muun sitä mukaa kun hän riisui siviilivaatteitaan ja puki pelivarusteita ylleen. Se oli hänen henkireikänsä.

Pelaamiset ovat nekin jääneet. Enää hän seuraa niitä vip-aitioista muiden pukumiesten seurassa. Kadoneen kunnon hän huomaa uutta pukua sovittaessaan. Hän vitsailee räätälilleen, että tämän mittanauha on kutistunut. Räätäli on kuullut saman niin useasti, eikä anna sen häiritä työtään. Myös lääkäri on kehoittanut häntä ruoanlaadun ja varsinkin määrän tarkkailuun. Mitä ne nyt muka tietää. Samaa ovat sanoneet viimeiset kaksikymmentä vuotta ja tässä sitä vain mennään. Aallonharjalla edelleen. Korkeammalla kuin monet nuoremmat. Tai kouluja käyneemmät.

Hän saapuu perille. Hän nousee mahdollisimman nopeasti autosta ja kiirehtii toimistoonsa. Toimiston edessä on toimittaja. Häntä tympäisee lehdistön häneen kohdistamat porvarisyytökset. Hän ei halua antaa nyt mitään lausuntoja. Verot ne pitää varakkaankin maksaa ja työllä hän on omaisuutensa ansainnut. Joskus hän miettii eläkkeelle siirtymistä, mutta mitä hän sitten tekisi?