sunnuntai 16. marraskuuta 2014

26.Teksti kuvasta.



Jos yhteen hetkeen menneisyydessä voisi tuokioksi palata. Minkä valitsisin. Ehkä haluaisin elää uudestaan kesäisen päivän jolloin itsekin lensin vielä huolettomana linnun lailla. 

Haarapääskyt säksättävät ja syöksähtelevät ruokansa perässä. Pesässä odottavat poikaset aivan hiljaa paikoillansa kunnes emo lentää paikalle ja ne aloittavat kiihkeän kilpailun ateriastaan. Ruokaa riittääkin ja nämä poikaset kasvavat vauhdilla lentokykyisiksi. Vaikka pääskyset napsivat hyönteisiä koko päivän, kiusaavat kärpäset, itikat ja paarmat minua tuskastumiseen asti. 

Vain evästauko tai tuuli tuo helpotuksen ötököiltä. Kokoonnumme vanhaan heinälatoon päivän pahimman helteen aikaan. Vanha, ajanpatinoima harmaa lato on mukavan viileä metsän keskellä. Sisälle astuessa en muistanutkaan kuinka pieni se oikeasti on. 

Äiti on pakannut ruskeaan pajukoriin eväsleipätarvikkeita, kotikaljaa ja päiväkahvit.  Lattialle ja ladon takaosaan jäänyttä vanhaa heinää ei ole vielä viety pois ja se pölisee hiukan. Siitä puuttuu uuden kuivaheinän raikkaus ja vihreä väri. Loikoilen sopivan heinäkasan päällä ja syön leipäpalaani. Äidin tekemän rukiisen hapanleipäsiivun päällä on voita ja siivu lauantaimakkaraa. Minun lempileipää ja makkaraa. Makkaraviipaleesta syön ensin pois kovan ulkolaidan, se ei jotenkin kuulu muuten tasaisen pehmeään makkaraan. Se lähtee helposti, kuin makkaranauhana.

Ladon seiniin on puukonkärjellä vuosien saatossa kaiverrettu kahvitauoilla nimikirjaimia ja päivämääriä. Katselen niitä ja kyselen taas keiden kaikkien nimikirjaimia ne ovat jaa kuinka kauan sitten ne on kaiverrettu. "Isä. Ounko minä jo sillon ollu olemassa?" Kyselen päivämääristä. "Miten niin en ou. Minä oun aena ollu?" Kunhan osaan niin isompana aion kaivertaa myös omat nimikirjaimeni sopivaan kohtaan. A.M. Niin siinä lukisi. Ja joku muu ihmettelisi kenen nimikirjamet ne ovat.

Isä vuolee odotellessaan uusia heinäseipään tappeja. Vanha lainnoitesäkki täyttyy uusista tapeista yksi kerrallaan. Kohta minä juoksutan tappeja seivästäjille. En pidä säkistä nousevasta hajusta. Säkki kerää kosteutta sisäänsä ja sieltä nousee sekoitus ummehtunutta puuta ja vanhaa apulantaa. Kun säkki alkaa olla tyhjä, koetan etsiä muuta tekemistä ettei minun tarvitsisi ujuttaa kättä säkin pohjalle.

Me olemme kaikki yhdessä, minä, äiti, isä, siskoni ja veljeni. Pidän näistä kahvitauoista. Tämä on meidän retkeilyä. Kahvi tuoksuu hyvältä termospullosta kaadettuna. Kohta tavarat pakataan takaisin koriin ja lähdemme pellolle. Yritän viivytellä ja pysäyttää ajan kulun. Mutta ei pääskykään voi kesäänsä loputtomiin viettää. Syksyn tullen nekin lentävät pois.

Astun muiden perässä kirkkaaseen auringonpaisteeseen. 








sunnuntai 19. lokakuuta 2014

55. Syvemmälle


Kohtaus I

Henkilö A saa sähköpostiviestin.

A. Voi helvetti.

(lukee edelleen)

A. Voi helvetin, helvetti!
A. Kuunteles tätä.
 "Virasto on saanut vakuuttavaa näyttöä yritysten syyllistymisestä kiellettyyn valtakunnalliseen hinta- ja tarjousyhteistyöhön sekä markkinoiden jakamiseen ainakin vuosina 1994-2002. Asfalttiliiton katsotaan syyllistyneen kiellettyyn tietojenvaihtoon vuonna 1997." 

B.  Mistä sä puhut?

A. Asfalttikartellista! Ne on pyörittäneet kartellia melkein vuosikymmenen. Miten tää voi olla mahdollista?
"Yhteiskunnallisten vaikutusten kannalta kartellin tekee erityisen haitalliseksi se, että asfalttityöt ovat suurelta osin julkisia valtion ja kuntien hankintoja. Jakaminen on tapahtunut sekä urakkamäärien, asiakkaiden että maantieteellisten alueiden perusteella"
Ihan käsittämätöntä.

A. Muistatko mitä urakoita meillä on ollut ja kenen kanssa?

B. Ei kai niitä kukaan ulkoa muista. Sieltä ne koneelta löytyy.

A.  On ne pojat nyt sopan itselleen keitelleet. Siellä kaverit on kohta keskenään entisiä kavereita.

B. Täällä ne on.  NAPA ysineljä ja ysiviis, Joukahainen ysikuus ja sit kakstuhatta ja siitä eteenpäin ja siinä välillä Hessun firma.

A. Mä soitan nyt Hessulle ja kyselen vähän.


Kohtaus II


C. Henrik Bo

A. Terve Hessu, mitä kuuluu?

C. Ai Tapsa terveterve! Töitä riittää vaikka kuulit varmaan jo uusimmat tuulet?

A. Kyllä on uskomaton juttu! Noin pitkään ja koko maassa.

C. Sepä se. Nyt ymmärtää miten Artollakin bisnekset vaan hyytyi ja lopulta kävi miten kävi, Joukahainen tuli ja otti.

A. No ei sulle ole tullut ehdotuksia?

C. Mä olen vaan tällainen pikkuinen pelinappula, ei musta ole ollut niille kisaajaksi. Ja hyvä näin. Millon sulle muuten sopisi käydä kattomassa Liituvaaran katuja? Siellä on pari kohtaa jotka olisi hyvä sopia etukäteen miten edetään. Käviskö heti aamusta?
















 


lauantai 18. lokakuuta 2014

28. Kosketus



Keskikesän sää yllätti mereltä saapuvalla kylmällä tuulella. Ulkona pitkät hiukset pyörähtivät silmille ja siitä taas sivulle. Pusakka oli liian ohut ja viima läpäisi helposti kevyen vaatetuksen. Mutta hän oli siinä. Saapunut katsomaan minua satojen kilometrien päästä. Minua!

Hän oli ottanut minut huomaansa kun muutin parikymppisenä vieraaseen kaupunkiin kauas, kauas kotoa. Hän tiesi etten tiennyt vielä mistään mitään. Näyttämisen halua minulta ei puuttunut. Minä kyllä pärjäisin. Ja pärjäsinhän minä. Mutta miten paljon samalla menetin? Lapsuudenystävien tilalle tulivat vaihtuvat työkaverit. Rakkaita sisaria näin enää muutaman kerran vuodessa. Ja äiti...
Kämpät ja naapurit vaihtuivat.

Mutta hän pysyi kaikki ne vuodet. Ikänsä puolesta hän oli minua kaksikertaa vanhempi. Hän olisi voinut olla minun äitini. Ja jossakin vaiheessa tuntuikin, että tunsin hänet paremmin kuin omani. Hän kertoi, neuvoi ja opasti. Pääsin omaan elämään kiinni.

Kun emme olleet enää päivittäin tekemisissä toistemme kanssa soittelimme toisillemme harvakseltaan. Yhteenkuuluvuuden tunne tuntui häviävän väliltämme vähitellen pois. Hauskuus katosi.

Nyt hän seisoi tuulisessa säässä minun edessäni. Halasin häntä lämpimästi, kuin äitiäni. Nauru ja ilo olivat jälleen läsnä. Riemuissani halasin myös hänen puolisoaan. Hän halasi takaisin. Ja sitten. Se oli hetkessä ohi mutta kaikki sen huomasivat. Irrottautuessani hänestä hän kouraisi vasemmalla  kädellään oikeaa rintaani. Lihakseni silmien ympärillä jännittyivät. Hymyni ei ollut enää aitoa. En tiennyt mitä sanoa.

En sanonut mitään.
Tuntuiko tuuli kylmemmältä kuin hetki sitten? Ehkä kuvittelin kaiken? Ei. Sitä se ei ollut. Muisto kosketuksesta tuntui vieläkin. Kouraisusta.